Taisteluni...

Tänään alkoi päässä soimaan Bass`n Helenin laulu "Taisteluni". En edes muista koska olen tuon laulun viimeksi kuullut. Levy, jolta se löytyisi, on kadonnut jo vuosikymmen sitten. Laitetaan se tähän, jos et kyseistä laulua tiedä entuudestaan.

Omat ajatukset ovat tänään olleet epäonnistumisessa ja omassa vajavaisuudessa. Opinnot eivät suju, pisteitä ei saa kasaan ja muutenkin tuntuu ettei pää riitä maisteriksi. Ehkä minun pitäisi vain tyytyä osaani ja lopettaa haaveilu alan vaihdosta tai siitä että voisin olla enemmän. Ei minun uskollani vuoria siirretä, ei olla esikuvana tai rohkaisuna kenellekään. Olen tapojeni ja paheitteni orja ja vaikka kuinka päätän vapautua niistä, seuraavassa hetkessä olen yhä vahvemmin niiden vallassa. 

Silti, vaikka minusta tuntuisi miltä, saan uudestaan tulla ristin juurelle. Väsyneenä, voimattomana, rakkaudettomana. 

Kuinka voikaan yksi laulu koskettaa jotain, mitä en enää tiennyt olevan olemassa. Kuinka voikaan yksi laulu lohduttaa lohdutonta.

Taisteluita tulee ja menee. Ne kuuluvat olennaisesti kasvamiseen ja elämään muutenkin. Tämän kertaisesta taisin selvitä voittajana. Ja nyt ihmettelen mikä tällä kertaa olikaan niin suuri asia, että piti tähänkin avautumiseen alkaa? Jotain elämää suurempaa se oli, sillä hetkellä.
Loppujen lopuksi teini-iän kriiseillä ja lähenevän kolmenkympin kauhulla ei ole niin paljoa erilaista. Tarkoitan sitä, että molemmissa näkökyky asioiden mittasuhteisiin katoaa hetkeksi. Kolmenkympin kriisissä tosin taitaa olla jo hieman enemmän perspektiiviä, mihin yrittää asioita saada mahdutettua.
On jotenkin kovin lohdullista, että voi elää kriisinsä läpi, eikä sitä tarvitse koittaa tukahduttaa tai vältellä. Ehkei niitä tarvitsisi näin julkisesti läpikäydä, mutta en näe siinä mitään haittaakaan. Sanoo ihminen, joka toisaalla harmittelee yksityisyyden menettämistä koska on töissä asiakaspalveluammatissa. Ristiriitaista, kyllä, elämä on.
Toisaalta, on tehtävä ero tietämisen ja tuntemisen välillä. Monet saattavat tietää minustakin paljon, jopa enemmän kuin itse tiedän, mutta eivät he silti tunne minua. Toisinaan minusta voi nähdä vain varjon, toisinaan juuri tuo varjo toimii vaikkei sitä näe. Kompleksista, ristiriitaista ja silti niin kiehtovaa.

Herra, 
sinä joka tunnet minut paremmin kuin kukaan muu,
paremmin kuin tunnen edes itseni,
armahda minua. 
Rakasta minua, 
sillä aina en siihen itse pysty.
Anna armosi tulla elämääni, 
niin että osaisin olla armollinen itselleni.