Hyvää Ystävän päivää!
En ole oikein aiemmin ymmärtänyt ystävänpäivää. Minusta se on ollut pääasiassa amerikkalaisen kapitalismin yritys myydä meille lisää, vedoten huonoon omaantuntoon ja vaaleanpunaisiin mielikuviin. Nykyisin, itseäni kiinnostaa jo hieman legenda tämän päivän takana; sotilaita salaa avioliittoon vihkinyt piispa Valentinus, joka tämän johdosta menetti henkensä. Hölmö mies, jota ei tainnut liikaa kyynisyys vaivata.
Tähän päivään olen alkanut suhtautua itse enenevässä määrin myönteisesti. Koska olen huono muistamaan tai huomioimaan ystäviäni, on hyvä että edes yhtenä päivänä vuodessa siihenkin muistutetaan. Ei se silti takaa sitä, että olisin tänäänkään sen parempi ystävä kuin muinakaan päivinä. Tai huonompi.
Mitä sitten tuo paljon puhuttu ystävyys on? Itse olen tullut siihen tulokseen, että kyse on eniten vuorovaikutuksesta. Toisen ja omien tarpeitten kohtaamisesta suurin piirtein tasapuolisesti. Minä annan ja minä saan, tulen ymmärretyksi ja ymmärrän. Oman diasporani aikana ja nyt jälkeenpäin, on tuon kaltainen vuorovaikutus tullut aina vain harvinaisemmaksi. Kyynistyminen näyttelee varmasti siinä suurta osaa, sekä kokemusmaailmasta kumpuavan kielen muutos saa vuorovaikutuksen muuttumaan. Tilanne, jossa vanhojen ystävien kanssa ei enää tunnuta puhuvan samaa kieltä, syvä kohtaaminen jää vajaaksi, on yleisempää. Silloin oppii arvostamaan niitä tilanteita, kun vuosien tauon jälkeen kohtaa ystävän ja tulee olo että edellisestä tapaamisesta on tunteja, korkeintaan päiviä. Niinkin on käynyt.
Ystävyyssuhteet muuttuvat, syvenevät, laimenevat, pysyvät ennallaan – sen mukaan kuinka paljon ja kuinka laadullista vuorovaikutuksemme on. Samoin käy Jumala-suhteellekin. Tosin siinä suhteessa vain minä olen se joka muuttuu. Jumala on sama aina. Hän tietää elämäni käänteet, ne tiet mitkä olen saanut tai joutunut kulkemaan, Hän on ollut siellä mukana. Hän tuntee sydämeni ja ajattelumallini ja osaa vastata niihin tarpeisiin, mitä minulla Hänen suuntaansa on. Aina emme ehkä itse osaa nähdä sitä, koska omat halumme estävät meitä näkemästä todellisia tarpeitamme. Tähän asiaan apunsa tuo rukous ja Raamatun luku, ainoat tapamme olla suoraan vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa.
Ehkä Hän puhuu jollekulle aamulla löytyneen kohdan kautta, joka mielestäni sopii meille tämän päivän muistutukseksi : (1.Joh 4:7-11)
Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti