Kevät taitaa olla täällä...

Tosin kun katson ulos baarin ikkunasta ei heti tule mieleen keväiset asiat. Lunta on joka puolella ja lisää sataa kaiken aikaa. Kuitenkin jokin tuolla ulkona viestittää lähestyvästä keväästä. Yö on eri värinen kuin talvella, samoin sen tuoksu on muuttunut. Aikaisemmin en ole kiinnittänyt huomiotani näihin merkkeihin, enkä osaa sanoa miksi ne nyt osuivat havaintomaailmaani. Ehkä sopivaan kohtaan osunut loma sai aikaan tarpeeksi kontrastia, että pienen muutoksen maailmassa saattoi havaita.
Henkilökohtaisesti tämä kevät on tietynlaisen vakiintumisen aikaa. Pian tulee vuosi täyteen exoduksestani, siitä kun palasin takaisin Joensuuhun. Ensimmäinen lukuvuosi yliopistoa alkaa olla taputeltu ja työssäkin päivät seuraavat toisiaan lähes samankaltaisina. Nykyään voin jo sanoa tietäväni millaista on arkeni ja olen siihen melko tyytyväinen. Eikä lähestyvä kolmenkymmenen vuoden rajakaan pelota liikaa. Olenko siis onnellinen?
Onnellisuus on vaikea käsite määritellä. Tai sitä se on ainakin itselleni. Kauppaneuvos Tuura määritteli oman onnellisuutensa hyvällä kunnolla ja bisneksien luistamisella. Omalla kohdallani en löydä aivan yhtä yksinkertaista määritelmää. Minulle onnellisuus voisi olla sitä, että saan tehdä mielekästä työtä, jossa voin kokea arvostusta sekä henkistä että materiaalista (se tarkoittaa rahaa). Se on myös tasapainoisia ihmissuhteita, joihin voin tuoda jotain autentista ja saada itselleni jotain erityistä. Onnellisuus on lisäksi fyysistä kosketusta, jossa voi osoittaa tunteita ilman että tarvitaan sanoja.
Näin määritellyn onnellisuuden kohdalla joudun toteamaan etten ole onnellinen. Kuitenkin voin toisinaan kokea onnellisuuden hetkiä. Onnellisuuden täytyy siis olla jotain muutakin, kuin edellä määrittelemäni. Tietenkään en väitä edellä olevan määritelmän olevan täydellinen, siihen tuskin koskaan päästäänkään. Mutta miten sitten määritellä noita hetkiä, jolloin voin kokea olevani onnellinen vaikkei se olisikaan pysyvänä tilanani.
Jospa onnellisuus tuleekin siitä, että jokin lakkaa olemasta.
Näin on ainakin buddhalaisen filosofian mukaan asian laita. Halun sammuessa ihminen saavuttaa nirvanan, autuuden tilan jossa ei ole enää mitään. Kiehtova ajatus sinänsä, kun en enää halua mitään, onko minulla silloin kaikki? Tai kääntäen, jos minulla on kaikki, haluanko silloin enää mitään? Ja ennen kaikkea, olenko silloin onnellinen? Nopeasti mietittynä luulisin olevani silloin vain tylsistynyt.
Oma onnellisuuteni on usein liittynyt keskeneräisyyteen joka on matkalla kohden täydellistymistään.
Jääköön onnellisuus toistaiseksi ja siirrytään takaisin kevääseen. Kevät nimittäin tekee minut levottomaksi. Vaikka aiemmin mainitsinkin tämän kevään olevan vakiintumisen aikaa, on keväässä itselleni aina kyse myös voimakkaasta tarpeesta muutokseen. Jokin sisälläni herää talviunestaan ja alkaa repiä itseään esiin. Tähän levottomuuteen olen useasti vastannut muuttamalla jotain elämästäni. Tänä vuonna se vielä on edessä ja innolla jään katsomaan mitä tämä kevät vielä tuo tullessaan.