Lomalle

Asiakkaat alkavat ärsyttää ja muutenkin hymy on unohtunut jo usean viikon ajan jonnekin. On siis aika lopettaa työnteko hetkeksi ja poistua maasta. Tällä hetkellä ajatus sille tielle jäämisestä houkuttelisi kovasti. Kuitenkaan tässä kohtaa ei tarvitse vielä töihin paluuta miettiä ja voi keskittyä rauhassa suunnittelemaan erinäisiä tapoja unohtaa työ.

Kokonaan en tule pääsemään arkea pakoon. Muutamia opiskeluun liittyviä töitä täytyy saattaa lomallakin loppuun. Tosin luentotiivistelmien kirjoittaminen palmun alla voi olla osaltaan rentouttavaakin. 

Eniten lomaltani odotan kuitenkin ystävien tapaamista. Jännä nähdä kuinka ihmiset ovat lähes vuoden aikana muuttuneet, jos edes ovat. Suurin muutos on varmasti tapahtunut minussa itsessäni. Saarijuoposta on tullut teologian ylioppilas, keittiöpäälliköstä baarimikko. Miten mahtaakaan vaikuttaa vakaumukseni voimistuminen? Olenko muiden silmissä muuttunut liikaa, vai olenko ollenkaan?

Oli miten oli, huomisen jälkeen mie vaihdan pakolliset sosiaaliset kontaktit vapaaehtoisiin ja itse valitsemiini. Huomisen jälkeen mie olen L O M A L L A ! 

Taisteluni...

Tänään alkoi päässä soimaan Bass`n Helenin laulu "Taisteluni". En edes muista koska olen tuon laulun viimeksi kuullut. Levy, jolta se löytyisi, on kadonnut jo vuosikymmen sitten. Laitetaan se tähän, jos et kyseistä laulua tiedä entuudestaan.

Omat ajatukset ovat tänään olleet epäonnistumisessa ja omassa vajavaisuudessa. Opinnot eivät suju, pisteitä ei saa kasaan ja muutenkin tuntuu ettei pää riitä maisteriksi. Ehkä minun pitäisi vain tyytyä osaani ja lopettaa haaveilu alan vaihdosta tai siitä että voisin olla enemmän. Ei minun uskollani vuoria siirretä, ei olla esikuvana tai rohkaisuna kenellekään. Olen tapojeni ja paheitteni orja ja vaikka kuinka päätän vapautua niistä, seuraavassa hetkessä olen yhä vahvemmin niiden vallassa. 

Silti, vaikka minusta tuntuisi miltä, saan uudestaan tulla ristin juurelle. Väsyneenä, voimattomana, rakkaudettomana. 

Kuinka voikaan yksi laulu koskettaa jotain, mitä en enää tiennyt olevan olemassa. Kuinka voikaan yksi laulu lohduttaa lohdutonta.

Taisteluita tulee ja menee. Ne kuuluvat olennaisesti kasvamiseen ja elämään muutenkin. Tämän kertaisesta taisin selvitä voittajana. Ja nyt ihmettelen mikä tällä kertaa olikaan niin suuri asia, että piti tähänkin avautumiseen alkaa? Jotain elämää suurempaa se oli, sillä hetkellä.
Loppujen lopuksi teini-iän kriiseillä ja lähenevän kolmenkympin kauhulla ei ole niin paljoa erilaista. Tarkoitan sitä, että molemmissa näkökyky asioiden mittasuhteisiin katoaa hetkeksi. Kolmenkympin kriisissä tosin taitaa olla jo hieman enemmän perspektiiviä, mihin yrittää asioita saada mahdutettua.
On jotenkin kovin lohdullista, että voi elää kriisinsä läpi, eikä sitä tarvitse koittaa tukahduttaa tai vältellä. Ehkei niitä tarvitsisi näin julkisesti läpikäydä, mutta en näe siinä mitään haittaakaan. Sanoo ihminen, joka toisaalla harmittelee yksityisyyden menettämistä koska on töissä asiakaspalveluammatissa. Ristiriitaista, kyllä, elämä on.
Toisaalta, on tehtävä ero tietämisen ja tuntemisen välillä. Monet saattavat tietää minustakin paljon, jopa enemmän kuin itse tiedän, mutta eivät he silti tunne minua. Toisinaan minusta voi nähdä vain varjon, toisinaan juuri tuo varjo toimii vaikkei sitä näe. Kompleksista, ristiriitaista ja silti niin kiehtovaa.

Herra, 
sinä joka tunnet minut paremmin kuin kukaan muu,
paremmin kuin tunnen edes itseni,
armahda minua. 
Rakasta minua, 
sillä aina en siihen itse pysty.
Anna armosi tulla elämääni, 
niin että osaisin olla armollinen itselleni.

Hyvää Ystävänpäivää rakas ystävä!

Hyvää Ystävän päivää!

En ole oikein aiemmin ymmärtänyt ystävänpäivää. Minusta se on ollut pääasiassa amerikkalaisen kapitalismin yritys myydä meille lisää, vedoten huonoon omaantuntoon ja vaaleanpunaisiin mielikuviin. Nykyisin, itseäni kiinnostaa jo hieman legenda tämän päivän takana; sotilaita salaa avioliittoon vihkinyt piispa Valentinus, joka tämän johdosta menetti henkensä. Hölmö mies, jota ei tainnut liikaa kyynisyys vaivata.

Tähän päivään olen alkanut suhtautua itse enenevässä määrin myönteisesti. Koska olen huono muistamaan tai huomioimaan ystäviäni, on hyvä että edes yhtenä päivänä vuodessa siihenkin muistutetaan. Ei se silti takaa sitä, että olisin tänäänkään sen parempi ystävä kuin muinakaan päivinä. Tai huonompi.

Mitä sitten tuo paljon puhuttu ystävyys on? Itse olen tullut siihen tulokseen, että kyse on eniten vuorovaikutuksesta. Toisen ja omien tarpeitten kohtaamisesta suurin piirtein tasapuolisesti. Minä annan ja minä saan, tulen ymmärretyksi ja ymmärrän. Oman diasporani aikana ja nyt jälkeenpäin, on tuon kaltainen vuorovaikutus tullut aina vain harvinaisemmaksi. Kyynistyminen näyttelee varmasti siinä suurta osaa, sekä kokemusmaailmasta kumpuavan kielen muutos saa vuorovaikutuksen muuttumaan. Tilanne, jossa vanhojen ystävien kanssa ei enää tunnuta puhuvan samaa kieltä, syvä kohtaaminen jää vajaaksi, on yleisempää. Silloin oppii arvostamaan niitä tilanteita, kun vuosien tauon jälkeen kohtaa ystävän ja tulee olo että edellisestä tapaamisesta on tunteja, korkeintaan päiviä. Niinkin on käynyt.

Ystävyyssuhteet muuttuvat, syvenevät, laimenevat, pysyvät ennallaan – sen mukaan kuinka paljon ja kuinka laadullista vuorovaikutuksemme on. Samoin käy Jumala-suhteellekin. Tosin siinä suhteessa vain minä olen se joka muuttuu. Jumala on sama aina. Hän tietää elämäni käänteet, ne tiet mitkä olen saanut tai joutunut kulkemaan, Hän on ollut siellä mukana. Hän tuntee sydämeni ja ajattelumallini ja osaa vastata niihin tarpeisiin, mitä minulla Hänen suuntaansa on. Aina emme ehkä itse osaa nähdä sitä, koska omat halumme estävät meitä näkemästä todellisia tarpeitamme. Tähän asiaan apunsa tuo rukous ja Raamatun luku, ainoat tapamme olla suoraan vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa.

Ehkä Hän puhuu jollekulle aamulla löytyneen kohdan kautta, joka mielestäni sopii meille tämän päivän muistutukseksi : (1.Joh 4:7-11)

Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.