Kuolleen kielen opiskelua - paskamyrsky vesilasissa

Syksy on viimein alkanut. Sen tietää ainakin siitä, että kreikan kielen opiskelu alkaa - taas. Vuosi sitten onnistuin innokkaasti seuraamaan opetusta n. kuukauden, kunnes alkuhuuma ja aika lopahtivat. Tänä syksynä olen muokannut muita aikataulujani niin, että ajankäytön puolesta pystyn olemaan paikalla kaikki kurssin luennot. Kuinka sitten motivaation käy, on täysi arvoitus. Luennoitsija ei sitä ainakaan lisää, joten itsekuria tullaan tarvitsemaan paljon. Eihän varsinaisen kielen pitäisi olla mahdoton, ovathan niin monet tästäkin kurssista selvinneet. 

Koska viime vuonna jo aloitin tämän kurssin, uskallan ohittaa ensimmäisen luennon opetuksen aktiivisen seuraamisen ja keskittyä bloggaamiseen. Vaihtoehtoisesti olisin voinut lähteä istumaan Humpalle, mutta silloin olisin vain alkanut jännittää iltapäivän kahvihetkeä. Ja voihan täällä jotain vahingossa tarttua mukaan. Epäilen tosin, koska tähän mennessä luento on toistunut lähes sanatarkasti viime syksystä. 

Myös samat tekniset ongelmat toistuvat. Mikään ei tunnu olevan vaikeampaa kuin saada luentosalin äänentoistoa toimimaan yhteistyössä esityslaitteiden kanssa. Tai voihan ongelma olla käyttäjissäkin. Se taitaa olla yleisin vika tuollaisissa tilanteissa.

Ei perse! Miten tätä kurssia pystyy oikein istumaan, kun meinaa hermo palaa jo alkumetreillä. Jos oikein kovasti yrittäisi, saattaisi tuota käsialaa oppia lukemaan. Tarinoinnin logiikkaa? - tuskin tulen ymmärtämään ikinä. Siinä varmaan suurin syy miksi en aio opiskella yhtään ylimääräistä eksegetiikan kurssia, ellei niitä pidä prof. Thuren. 

Taidan lähteä kirjastolle etsimään käsiini tieteenfilosofian kirjaa...